keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Tildafoorumin viikko-ompeluna oli ruusu. Ompelin sen ohuehkosta puuvillakankaasta, enkä silittänyt reunoja. Ajattelin että reunat olisivat pehmeämmät näin. Lehtikankaan olen joskus värjännyt, se on tavallista puuvillakangasta. Isonsin hieman kaavaa. Ajattelin lisätä ruusun reunaan kultahilettä... kunhan löydän sen purkin...

Hieman lähikuvaa ruususta ;) Ompelen näitä kyllä enemmänkin kunhan ehdin.




lauantai 16. toukokuuta 2009


Tässä on tämänviikkoinen ompelu, taloni.... Ei ehkä niin perinteistä tildaa, mutta värit sopivat käyttötarkoitukseeni hyvin. Tämä tulee meidän ulkoeteiseen ja meillä on keltainen talo ;D

Laitoin sen itsepunomaani rottinkikranssiin kiinni, saan sen sitten verannan oveen, saa nähdä mitä teemme seuraavaksi. tämähän on innostavaa puuhaa.

tiistai 12. toukokuuta 2009


Tildafoorumilla on kiva ompeluketju johon minäkin menin mukaan. Viimeviikolla ommeltiin meritähti, en silloin ehtinyt vaan ompelu jäi tälle päivälle. Koristelin sitä hieman helmillä. Seuraavaksi ommellaan rantatalo... Joten nyt piirtämään kaavaa...

torstai 9. huhtikuuta 2009

Pääsiäiseksi ompelin keltaisen tildaenkelin, vaatteissa on käytetty uutta ja vanhaa..... Oikeastaan näitä on kiva ommella, kun niihin saa hyvin tuhlattua pitsi ja muuta varastoaan....
Pääsiäiskoristeet eivät ole vielä kaikki esillä, niimpä otin kuvan vain virpojien vitsasta olevasta pikku tipusta ;D


Mukavaa Pääisäistä toivottelen.


perjantai 27. maaliskuuta 2009

Sain pääisäispupuvaihdon pupuni Iisandralta, kiitos. Se on kiva vihreäsävyinen. Kuvasin puput vierekkäin... ennen, kun laitoin oman pupuni postiin.

Pääsiäispupun ompelin puuvillakankaasta. Mekkokankaan olin ostanut joskus viime kesänä Euromarketista. Sattui olemaan tildakangasta ja reilummankokoinen pala. Tämä oli ensimmäinen tildapupuni, jonka olen ommellut. Voisi vielä tehdä toisenkin tuntuu että tuo pääisäinen tulee vauhdilla, ehdinkö ompelemaan...




tiistai 10. maaliskuuta 2009


Sain toissaviikolla uuden tildakirjan, aivan ihana. Paljon on kauniita kuvia ja inspiroivia juttuja. Onneksi löytyy pastellin värisiä kankaita kotoa, niin voi alkaa ompelun ;D






Uudesta ihanasta tildakirjasta ompelin enkelin. Kesäinen vaaleanpunasävyinen. Kankaat vaatteisiin löytyivät tilkkulaatikosta, helmet tein katkenneesta kaulakorustani. Käyvät hyvin tähän tarkoitukseen.



Sain pohjankin vaihdettua.... ihme ;D en ole vielä sinut tämän bloggerin kanssa. Mutta pikkuhiljaa....


keskiviikko 11. helmikuuta 2009


Merjuskalta sain sydämmellisen ovikoristeen, kiitos se on ihan kiva. Koristeena roikkuu jo vierashuoneen seinällä.



Tildafoorumin kranssivaihdon kranssini oli tämmöinen... kranssin punoin rottingista ja koristeena on sydän.... ja hieman nauhaa... tämä meni Merjuskalle.

torstai 29. tammikuuta 2009


Tämä Tildatyylinen seinävaate valmistui aamulla. Tein sen tilaustyönä lapsiperheen lastenhuoneeseen. Kankaat, suunnittelun ja toteutuksen sain tehdä vapaasti. Mitat olivat 90cmx160cm. Ompeluun meni kuukausi, tosin en joka päivä ommellut... Työssä on käytetty konekirjontaa ja aplikointia... Luulen, että se on sopiva lastenhuoneeseen. Oli mukava ommella... ;D

perjantai 16. tammikuuta 2009


Elien sain ommeltua vaihteeksi yhden keskenjääneen enkelinkin valmiiksi. Kaava on rantaleidin kaava, kädet olivat yllättävän kapeat, en ole aikaisemmin ommellut tällä kaavalla. Halusin kesäisemmän malli, joten toppi tuli heleän vihreäksi, vähän virkattua kukkasomistetta mukaan. Housut ovat pitsistä...

keskiviikko 14. tammikuuta 2009


Vaikka talvi on vielä olemassa laitan kuvan "rantaleidi" seinävaattestani. Ompelis sen viime keväänä maalle ulkosaunan seinään. Pullukka leidi on ihana, vartalon malli kuvaa hyvin suomalaista keski-ikäistä naista... Tuohon vartalomalliin kuulun itsekkin... vaikka kuinka yrittäisin laihduttaa... ;D